Ystävästäni ei ole enää sakkolihaa. Hän piti lahjastaan, oli se sentään huolella ja rakkaudella suunniteltu ja maksettu!
Lauantai-ilta kului siis mökillä hengaillen ja jutellen. Oli mukavaa seuraa ja sehän on kaiken idea. Ytävät, kesä, sauna ja agressiiviset lokit. Mitä parempaa onkaan?
Mökki itsessään oli ihana. Sellainen perusmökki saunoineen ja huusseineen. Siellä tuoksui meri ja mänty.
Toivonmukaan ehdimme vielä myöhemmin kesällä mökkeilemään pariksi päiväksi...

Sunnuntai oli hieman masentuneempi. Johtui ihan ilmasta ja siitä, ettei porukka nukkunut muutakuin pari-kolme tuntia. No, päivänsankari nukkui mahtavat 7 tuntia, minä minimaaliset 20 minuuttia. Muiden nukkuessa silloin varhain aamulla, lämmitin saunan ja valmistin aamupalan. Tai..no..."valmistin".

Siis ilmapiiri oli masentuneempi. Saunassa minuun iski nimittäin kauhea todellisuus. Olen ruma, inhottava, lihava, tyttö jota pojat kaihtavat.
Muistan seisoneeni huussissa viitisen minuuttia vain tyhjyyteen tuijottaen ja päässäni jyskytti kaikki. Ihmiset, sanat, taoahtumat, toiveet, pelot, muistot, tulevaisuus.

Päivällä toiset nauttivat pilkahtelevasta auringosta, minä makasin laiturilla ja kuuntelin merta. Aallot rauhoittivat mieleni. Kuulin päässäni vain niiden jyskeen. Olin myös ihan jäässä tullessani pois sieltä.

Onneksi sain puhuttua ystävilleni. He ymmärsivät. He kannustivat mua.

Mutta siltikään en voi uskoa heitä kokonaan.
En voi uskoa kehenkään kokonaan.