En hallitse small talkkia. Keskustelun aloittaminen melko tuntemattoman henkilön kanssa on vaikeaa. Mitä pitäisi kysyä? Mitä ei pitäisi kysyä?
Tutustumisen halu on kuitenkin niin voimakas, että ottaa päähän oma "ujous", vaikka ystävät sanovatkin etten ole ujo.
Pelkään nolaavani itseni ja pelätessäni alan höpöttämään omia juttujani, jotka eivät kiinnosta ketään. Sitten vaan hiljenen yht'äkkiä ja alan pureskelemaan huultani.

Ja nytkin mulle tuli sellainen olo, että toista osapuolta ei edes kiinnosta tutustuminen! Onkohan se sitten niin ujo, että sen on vaikea puhua tytölle. Varsinkin mulle.
En tiedä mikä sen musamaku on.
En tiedä mikä sitä kiinnostaa.
Enkä todellakaan tiedä onko se edes samalla aaltopituudella mun kanssa.

Itse pidän itseäni helposti lähestyttävänä persoonana ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen tavallaan kameleontti ja osaan sulautua joukkoon kuin joukkoon. Näin ainakin otaksun.

Toiseksi, on myös helpompi tutustua, jos ympärillä on muitakin. Kahdestaan istuskelu tuntemattoman kanssa on varsinainen piinapenkki ja molemmat istuu lopulta tuppisuina vilkuillen telkkaria ja seiniä.

Mutta en kai sitten mahda sille mitään, jos ei se halua tutustua muhun.

Olen tottunut siihen, että jotkut, ainakin pojat, tuomitsee mut heti. Ulkonäön perusteella, eikä sen mitä mulla on sisällä.