MTV:ltä tulee sarja "Made", jossa jotkut random teinit haluavat kokeilla jotain uutta ja testata itseään. Näin tänään jakson, jossa oli poika/nuorimies, joka tahtoi välttämättä kehonrakentajaksi saadakseen enemmän itseluottamusta.

Jätkä ei ollut mistään komeimmasta päästä eikä hän ollut urheilullinen tai laiha. Ihan perus ihminen, jolla oli muutama kilo ylimääräistä..

Silti se esiintyi minimaalisiset uimahousut jalassa ja keho spreijattuna yli 1000 ihmiselle. Siinä lavalla se "pullisteli" ja mä hymyilin. Olin itekkin ylpeä siitä jätkästä, enkä edes tunne sitä! Se saavutti jotain oikeasti upeaa. No okei, ei se sitä kisaa voittanut. Tuli kolmanneksi, (kisassa oli vain kolme osanottajaa) ja se oli ylpeä itsestään. Sen äiti oli ylpeä, sen veli, sen älyttömän lihaksikas pullistelija valmentajakin oli ylpeä siitä.

Haluaisin itsekkin olla ylpeä itsestäni. Jos vain pystyisin tekemään jotain. Edes jotain millä voisin tukkia kaikkien niiden suut, jotka on haukkunu mua mun painosta ja kaikesta. Mutta eilen mulle kerrottiin viisaita juttuja puhelimessa ja kirjotan tähän yhden hieman muunneltuna:

"...ja arvaa sitten, kun olin laihtunut. Olinko onnellinen? En oikeastaan..."

Noin se yleensä menee.
Ensin sä inhoat itseäs.
Sitten sä teet kaikkes.
Sä inhoat edelleen itseäs.

Olen sitten ylpee ittestäni, kun pystyn rakastamaan itseäni ja hyväksyn sen, että kaikki ihmiset ei vaan ole mukavia.